sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

ARGENTIINA

                         ARGENTIINA, Buenos Aires. IGUASSUN putoukset. URUGUAY
                                                            8.-15.4.2015  

Aivan ihana reissu takana. Tähän alkuun jo voin todeta että "pelkotilani" reissun suhteen olivat aivan turhia.
Tarjouslennot varattiin lentodiilien kautta joulukuulla (500e) Hotelli Feir`s park (7yötä 275e) lennot Iguassulle (290e), Uruguayn lauttalippu nopealla aluksella (90e).
Menomatka-aika oli yhdellä vaihdolla, 20 tuntia. Paluumatka siitä kun hotelli luovutettiin oli 32 tuntia, lennot 2 vaihdolla. Pitkiin lentoihin ei auta muu kuin suhtautua positiivisesti. Kun haluan matkata jonnekin kauas, se vaatii myös pikkusen asennetta ja palkinto pitkästä lennosta odottaa molemmissa päissä... Mennessä jokin ihana tarkkaan valittu kohde ja vaikka on aivan ihanaa matkustaa, on myöskin aivan ihanaa tulla kotiin, joten koti on se paluumatkan palkinto. Ajattelen pitkistä lennoista että ne ovat minun omaa aikaa ja saan levätä aivan rauhassa, lueskelen ja välillä nukun sekä teen mielikuvitusmatkoja tulevaan kohteeseen. Noilla asioilla lennot ja odottelut sujuivat taas täysin hermoilematta ja kivuttomasti.

Saavuttuamme Buenos Airesiin suuntasimme bussilla hotellille. (Seuraavalla kerralla ottaisin taksin, taksilla liikkuminen on edullista). Hotelli Feir`s Park sijaitsee kaupungin sydämessä, hyvällä paikalla, kävelymatkan päässä mm. florida-kadulta, Recoletan hautausmaalta (CNN on muuten listannut hautausmaan 10 kauneimman hautausmaan joukkoon), San Telmon sunnuntai-markkinoilta.
Vaikka olimme jo klo 9 maissa hotellissa, saatiin huone samantien. Hotellihenkilökunta erittäin ystävällistä ja mukavaa. Hotskuhuone oli positiivinen yllätys: tosi iso huone, 2 metriä levellä sängyllä, parveke, kylpyhuone ammeella, avokeittiö.


Oli mahtavaa kun saatiin huone heti aamusta, pääsi suihkuun sekä aikaerosta (-6h) johtuen pikkutorkuille. Hetkisen huilattuamme, suunnattiin kaupungille katselemaan. Ensimmäiselle päivälle ei erityistä suunnitelmaa ollut muutakuin heti päästä maistamaan sitä kuuluisaa Argentiinalaista lihaa. Etukäteissuunnitelmat olivatkin osuneet ravintolaan nimeltä Parrilla Pena ja suosituksien arvoinen paikka.
Lihoja tosiaan paistelevat asiakkaiden nähden


Ah, tämä salaatti ja lähinnä salaatinkastike

























Rahanvaihto oli muuten suuri huolenaiheeni. Etukäteen oli luettu varoituksia kuinka siellä huijataan, annetaan väärennettyä rahaa sekä minusta rahanvaihto floridakadulla tuntui tosi pelottavalle ajatukselle koska siitä oli varoiteltu eniten.Toki loppulomasta vaihdoimme sielläkin ja vaikka meidät vietiin jonnekin ihme huoneeseen ja rahat tulivat vesiputkea pitkin niin saatiin silti aivan täysin oikeaa valuuttaa. Ja minua jopa jo pikkusen nauratti siellä huoneessa, tiedä sitten oliko se kauhunsekaista naurua. Hotellista kun asiaa kysyimme, he suosittelivat että soittavat rahanvaihtajan paikalle joka vaihtaa rahaa ihan hyvällä kurssilla. Argentiinassa ei kannatta nostaa pankkiautomaatista tai maksaa visalla, koska kurssi on niin huono. Esim. jos olisin nostanut automaatista 100euroa vastaavan summan, olisin saanut n. 800 argentiinan pesoa. Tämä luotettava vaihtajatyyppi joka saapui hotellille, antoi minulle 100eurolla 1150pesoa eli tuolla erotuksella sai jo illallisen kahdelle henkilölle.

Palatakseni noihin ruokajuttuihin, liha todellakin suli suuhun. En ole eläissäni niin hyvää lihaa saanut, kun nyt on oikeesti täydellinen vertauskohde. Pihvin maustavat vain suolalla. Ja Argentiinalainen punaviini sekä olut.  Salaatinkastikkeeseen ihastuin ja sitä piti kotiinkin tuoda pullo, joskin kesti aikansa ennenkuin sain selvitettyä miltä pullo näyttää jotta tiedän mitä ostan kaupasta.
Syöminen oli melko halpaa, siinä missä täällä suomessa syö yksi niin siellä syö kaksi ihmistä ja kuitenkin pihvi on n. 3 kertaa isompi. Alkupalaksi tuli etelä-amerikkalaista empanadaa=lihapiiras, joka oli liha, kana tai kasvistäytteellä. Patonkia, 2 salaattia sekä 2 pihviä, yleensä tarjoilija kysyi halusimmeko ranskalaisia. Litran pullo paikallista Guilmes olutta tai pikkupullo punaviiniä, koko setti maksoi n. 40-45 euroa.
Tilaa Beef De Lomo, niin saat täydellisen sisäfilepihvin :)

 Sightseeing- bussin kyytiin hypättiin, jonka kyydissä nähtiin Airesia ja pääsimme La Boca kaupunginosaan. La Boca kiinnosti minua kovasti värikkäiden talojen sekä seinämaalausten takia. Ja kyllä se vaan näkemisen arvoinen paikka oli. Oli siellä joku jalkapalloareenakin (hahaha) jossa Diego Maradonan patsas, mutta tuo jalkapallo ei minua kiinnosta ;)






Eva peronin haudalla käytiin Recoletan hautausmaalla. Jännä sinänsä että kun etsi Buenos Aireisista tietoa, tuli esille hautausmaa ja että se on "pakko nähdä"-nähtävyys. Johan se olikin, toinen toistaan hienompia hautakammioita oli vierivieressä. Muuten tuolla Eva Peronin nimellä ei hautaa löydä vaan se on nimellä FAMILIA DUARTE.

Vielä pari kuvaa haudoista:


JA SITTEN, IGUASSUN PUTOUKSET!!!!
Päivästä oli tulossa rankka, joten asennetta taas vaadittaisiin. Nimittäin pe-la välisenä yönä herätys oli klo 3:00, koska lento Iguassulle lähtisi klo 5:40 (paluulento lähtisi 17:15). Ja minä kun haluan olla ajoissa aina paikalla niin sen mukaan taas mentiin. Lentokenttä muodollisuudet sujuivat hyvin, eikä siellä niin kovin tarkkoja olleet :) Lento lähti ajallaan ja kesti 1:50h. Saavuimme siis Iguassun pikkukentälle aamuvarhain. Siellä olikin jo takseja tarjolla ja niimpä nappasimme yhden radiotaksin jotta pääsemme putouksille. Hinta oli 260pesoa suunta, sovimme kuskin kanssa että tulee myöskin hakemaan meidät. Taksikuskilla oli antaa meille kartta putousalueesta, joskin siellä oli opastauluja reiteillä. Taksikuski ehdotti myös että olisi vienyt meidät Brasilian puolelta katsomaan putouksia, tähän ei kuitenkaan meidän aika olisi riittänyt. Puisto avasi ovensa klo 8 ja taas oltiin ajoissa jonottamassa lippuja. Pääsy puistoon oli n. 260 pesoa per henkilö. 



Tuolla kulkee pikkunen juna, jonka kyytiin mekin hyppäsimme ja lähdettiin heti ekana kauempana olevalle putoukselle. Jotenkin oli viisainta aloittaa tutkiskelureissu kauempaa kun saatiin pikkujunasta paikka ja tulla sieltä sitten lähemmäs, koska kuitenkin porukkaa on paljon. Kun on käynyt kauempana, ei välimatkat ole niin pitkiä etteikö niitä jaksaisi kävellä. Laskimme että kävelyä tuli noin 7km kun kierrettiin kaikki näköalapaikat. Oltiin Iguassun putouksien päällä, sivulla, edessä, lähellä ja kaukana. Polut eri näköalapaikoille oli myös kokemuksen arvoisia, aivan ihania pikku teitä keskellä sademetsää. 






 Aivan mieletöntä! Vesi, voima, vihreys,puhtaus, raikkaus! Ihania sateenkaaria! 



Tuossa alimmassa kuvassa on uteliaat nenäkarhut, jotka tunkivat pikkunenäsensä mm. turistin reppuun. Ne olivat niin kesyjä että kun istuimme terassilla, ne nousivat tuoliani vasten ja nuuskivat. Kovin lähempää tuttavuutta ei näiden epelien kanssa kannata tehdä, suuttuessaan raatelevat.
Alue oli hyvin suunniteltu, joka reitillä oli ravintola ja opasteet olivat erittäin hyvät.
N. 5 tuntia siihen meni että paikat tuli koluttua, sitten vaihdettiin vaatetta kuivaan päivän hikoilun jälkeen ja odoteltiin koska taksi tulisi noutamaan. Iguassun putouksille suuntaavan kannattaa hoitaa itselleen keltakuumerokotus, kosteilla putouksilla on hyttysiä jotka levittävät keltakuumetta. Itse hoidin sen tammikuulla terveysasemalta, rokotus maksoi n. 40e. Putouksilla oli myös suositeltavaa ettei mustia vaatteita käyttäisi koska hyttyset ovat juuri mustan perään. Suositeltavaa oli myös kuumuudesta ja kosteudesta huolimatta  pitkät housut sekä takki.
Illalla klo 20 aikaan kun saavuttiin hotellille teki raikas suihku niin hyvää,  kuuman/pitkän ja mielenkiintoisen päivän uuvuttamana oli niin ihana kömpiä hotellin puhtaisiin lakanoihin. Ja kylläpä se uni maistuikin.

Sunnuntaina yritys oli nukkua pitkään mutta kun lauantai iltana nukuimme jo niin ajoissa oli se varma että unta ei kovin pitkään aamupäivään riittäisi. San Telmon markkinat kutsuivat sunnuntaikävelylle. Markkinoilla oli myynnissä jos jonkinlaista tavaraa. Oli tarkoitus että ostan soodapullon muistoksi mutta pullot olivatkin aika painavia, joten pullo jäi markkinoille. Ehkä sitten kun seuraavan kerran suuntani on Argentiina, ostan soodapullon.

Oltiin niin ajoissa liikkeellä että myyjät vasta pystyttelivät kojujaan

Kauniita soodapulloja <3
Floridakadulla oli kauppoja pilvinpimein, varmasti jokaiselle jotakin. Siellä on myös nahkakauppiaat. Siellä olisi edullista teettää nahkatakki omilla mitoilla ja mietiskelinkin kovasti asiaa jo ennen reissua. Toisaalta en halunnut että takin sovitusreissut ohjelmoittavat päiviämme... joten jätin takin teettämättä. MUTTA, näyteikkunoita katsellessa osui silmiini juuri sellainen takki josta olin haaveillut. Niimpä menin liikkeeseen ja myyjä antoi sovitettavaksi ja kappas kun natsasi, juuri oikean kokoinen ja mallinen. JES. se oli minun! Ja erittäin edullisesti! Kannattaa muuten kysyä kaupanteon yhteydessä, paljoko tuote maksaa euroissa ja voisiko euroilla maksaa. Nimittäin hinta voi laskea huomattavastikin :)

Yhteenvetoa vielä Buenos Airesista.  Turvallinen ja puhdas kaupunki, ihmiset kohteliaita, myyjät eivät huutele perään, eivätkä "roiku" perässä. Englantia puhuvat  heikosti. Ihmiset jonottivat esim. bussipysäkillä bussiin, eikä näin ollen tullut mitään suuria rysiä ja tönimisiä (eikä ollut venäläisiä etuilemassa). Paikallisbussit on hyvin merkitty minne menevät. Vessoja oli myöskin, eikä tarvinnut kantaa omaa vessapaperia mukana. Kerjäläisiä ei juurikaan näkynyt. Mielenosoituksista oli varoiteltu, niitä näkyi kaksi mutta olivat tosi pieniä eikä niistä vaaraa aiheutunut. Missään asiassa meitä ei huijattu. Radiotaksi edullinen. Väärennettyä rahaa ei saatu käsiimme vaikka siitä oli kovasti varoituksia.




Argentiinalaisia tulisia kotiin :)


Ei kommentteja: